sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Ristiäiskakkua pienelle pojalle



Olipa ihana tehdä tällainen suloinen nallekakku pienen pojan ensimmäiseen juhlaan.

Kakussa on 5 munan tumma sokeriakkupohja, jonka välissä on ohut sipaisu vadelmamarmeladia sekä runsas kerros vadelmamoussea.

Tein vadelmamoussen Annin Uunissa-blogista löytämälläni ohjeella:

300 g   maustamatonta tuorejuustoa
2 dl      vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 dl      sokeria
1 tl       vaniljasokeria
8          liivatelehteä + tilkka vettä
4 dl      kermaa
4-6 dl  soseutettuja marjoja

Vaahdota kerma ja vaniljakastike (erikseen). Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa tuorejuusto ja sokeri keskenään. Soseuta marjat ja lisää vatkaten tuorejuuston joukkoon.
Liuota liivatteet kuumaan veteen ja kaada ohuena nauhana tuorejuusto-marjaseokseen koko ajan sekoittaen.
Kääntele tai vatkaa lopuksi joukkoon kerma- ja vaniljavaahdot.


Talvinen kultainennoutaja-kakku


Toinen talvinen koira-aiheinen kakku. Tällä kertaa askartelin kakun päälle kultaisennoutajan, joka sai seurakseen pari jänöstä. Kakun alareuna on suihkutettu elintarvikesprayllä siniseksi. Tässäkin kakussa taisi olla täytteenä valkosuklaamoussea ja mustikoita.

Beagle-kakkua metsämiehelle


Metsästyksen harrastajalle synttärikakkua ja toiveena oli koristeeksi beagle-koira. Tämä oli hauska kakku tehdä.
Täytteenä kakussa oli valkosuklaamoussea mustikoilla.

Super PhD-kakkua



Vanhempien tekeleiden päivittäminen jatkuu. Jälleen on juhlittu hyvän ystävän väitöstä ja kahviteltu tekemilläni kakuilla, tosin tästä on jo pari vuotta aikaa.
Toiveesta tein super-PhD-man kakkua mehevällä suklaapohjalla, suklaamoussella sekä vadelmilla. Toiset kakut taisivat olla ihan mansikkakakkuja.

Super-PhD-man kakun piti alunperin olla täysin massalla kuorrutettu, mutta taas massa repesi reunoilta ja minulla ei kertakaikkiaan ollut aikaa muuhun kuin paikata tilanne kermapursotuksilla. Huoh..itse olin siis aika pettynyt lopputulokseen, mutta onneksi juhlakalu oli tyytyväinen kakkuihin.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Yksisarviskakkua keijukaisille



Sain taas kunnian tehdä Keijukaisten kauden päätösjuhlaan kakkua, jolla juhlistettiin samalla Puten 30-vuotis syntymäpäivää. Huumorimielessä kakun toivottiin olevan todella hempeä ja siinä saisi olla yksisarvinen sekä sateenkaaren värit.

Kakku on kuorrutettu kaulintamassalla ja koristeet ovat sokeri- ja kaulintamassan sekoitusta.
Tähdet laitoin pystyasentoon riisiduunelipätkien avulla. Alareunan pallot olivat tässä kakussa se kaikkein suuritöisin osuus ja niistä tuli hieman liian suuria. Ehkä tähän olisi apua sellaisesta helminauhamuotista. Täytyy laittaa hommattavien tarvikkeiden listaan.

Paloautokakku


Tämä paloautokakku matkasi pienen pojan synttäreille. Vaalean sokerikkapohjan välissä oli raikasta mansikkamoussea.
Tämän kakun kanssa ensimmäistä kertaa kohtasin ongleman, jossa kaulintamassaan ilmaantui pieniä halkeamia yläreunan kohdalle. Eli massa ehti ilmeisesti kuivahtaa liikaa ennen nostoa kakun päälle. Se jäi hieman harmittamaan muutoin onnistuneessa kokonaisuudessa.

Lohivoileipäkakkuja


Nämä lohivoikkarit tein jälleen väitöskahveille. Jossain välissä täytyy kirjoittaa ohje muistiin myös tänne blogin puolelle, sillä nämä kakun ovat olleet todella tykättyjä. 

Tämä voileipäkakku matkasi joulun juhlapöytään.